Ympäristöjärjestöjen yhteinen luontomarssi kokosi lauantaina tuhansia ihmisiä eri puolilla Suomea osoittamaan mieltään. Kuopiossa räntäsadekaan ei vaimentanut noin 150 ihmisen ääntä ja vakuuttavuutta, paikalla oli väkeä vaunuikäisistä harmaahapsiin. Huoli on selvästi yhteinen monenlaisille ihmisille – vaikka ohikulkijoissa oli sitten niitäkin, joiden mielestä keskisormi on oikea vastaus huoleen tulevaisuudesta.
Olin mukana, koska en usko nykyisten toimien riittävän luontokadon pysäyttämiseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. En usko, että avohakkuiden keskelle jätetyt muutamat pökkelöt ja haapapuut riittävät uhanalaisten lajien elpymiseen. Vaikka yksittäiset kolopesijät saattavat niissä elää, kannan säilymiseen tarvitaan isoja ja yhtenäisiä suojelualueita.
Metsäksi ei kutsuta tasaikäistä joukkoa istutettuja puuntaimia, vaan metsät ovat erilaisia, erilajisia ja eri-ikäisiä, niissä elää erilaisia kasveja ja eläimiä. Suomen metsätyypeistä yli puolet on uhanalaisia ja uhanalaisia lajeja on satoja.
Enkä usko metsänkasvun riittävän täyttämään hakkuuaukkoja riittävällä tahdilla hiilipäästöjen korvaamiseksi, vaikka metsäteollisuuden toimijat mielellään niin väittävätkin. Suomen maankäyttösektori on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi, pääsääntöisesti suurten metsähakkuiden vuoksi.
Marssin järjestäjien vaatimukset ovat kohtuullisia, asiantuntijoiden vahvistamia toimia, mm. luonnon- ja vanhojen metsien suojeleminen, hakkuiden kohtuullistaminen, luonnonsuojelun rahoituksen turvaaminen, ympäristökestävän maankäytön, energiatalouden ja liikenteen edistäminen ja arkisten valintojen ohjaaminen luontoystävällisempään suuntaan. Mitään erityisen radikaalia niissä ei ollut, mutta äärettömän kiireellisiä ja tarpeellisia toimia.
Poliisi oli paikalla valvomassa kulkueen turvallisuutta, tai oikeammin kuitenkin liikenteen sujuvuutta. Lain mukaanhan meillä on vapaus ilmaista ja osoittaa mielipiteemme, mutta vaaraa tai kohtuutonta haittaa ei saa aiheuttaa. Kohtuuttoman haitan käsite herättikin pohdintaa: mitä on muutaman autoilijan kokema viivytys verrattuna siihen haittaan, jota jo nyt ilmaston lämpenemisen seuraukset aiheuttavat ihmiskunnalle.
Oli ihan hilkulla, ettemme me keski-ikäiset heittäytyneet uhmakkaiksi. Olisikin ollut komeaa, jos poliisi olisi joutunut pidättämään muutaman kymmenen mamma- ja mummoikäistä samaan aikaan, kun nuoriso kävelee asiallisesti pitkin jalkakäytävää.
Epäilen, että alan vanhemmiten radikalisoitua. Huolettoman lapsuuden, kiltin nuoruuden ja kyynisen keski-iän jälkeen koittaa mitään pelkäämätön, idealistinen aktivistivanhuus.
Mutta sitä odotellessa aion äänestää. Nämä ovat nimittäin luontovaalit ja näissä vaaleissa valitaan se suunta, johon maatamme johdetaan. Aion valita ehdokkaan, joka lupaa tehdä kaikkensa tämän ainoan maapallomme puolesta.
Äänestän sitä, joka samalla osaa ottaa huomioon ihmisten todelliset mahdollisuudet tinkiä elintasostaan ja kykenee tarjoamaan kestäviä ratkaisuja niille, joiden varat eivät riitä sähköautoihin tai aurinkopaneeleihin.
Ja ennen äänestyspäätöstä, varmistan että ehdokkaani puolueen linja kauttaaltaan on luonnon ja ihmisten oikeuksia kunnioittava, sillä suhteellisen vaalitavan mukaan ääneni menee ensisijaisesti puolueelle ja sitten vasta ehdokkaalle.
Kirjoittaja on leppävirtalainen kunnanvaltuutettu (vas.).