Luultavasti meistä jokainen tuntee jonkun jopa lähipiirissään, jolla on mielenterveyden kanssa ongelmia tai päihteiden käyttö on karannut käsistä.
Nämä kaksi kulkevat usein myös käsi kädessä.
Meistä jokainen on joskus kokenut alakuloisuutta tai suuria myllerryksiä elämässään, mutta entäpä jos nämä elämän haasteet eivät menekään itsestään pois?
Tai päihteet ovat astuneet kuvioihin ja niistä ei pääsekään enää yksin irti ja tarvitsee ulkopuolista apua?
Meillä jokaisella on silti, elämän haasteista huolimatta, oikeus saada apua ongelmiimme.
Etsin tietoja Leppävirran kunnan sekä Kysterin nettisivuilta, miten meillä Leppävirralla mielenterveys- sekä päihdepalvelut toimivat.
Tulos etsinnässä oli laiha.
Tiedot palveluista olivat hajallaan ja erittäin puutteelliset.
Päihdepalvelut sijoittuvat Varkauteen ja mielenterveysneuvolaan voi hakeutua lähetteellä tai ottamalla suoraan sinne yhteyttä, jos vaan löytää numeron jostain.
Kunnasta tekee houkuttavan asuinpaikan myös se, miten täällä tuetaan ja autetaan heitä, jotka eivät enää yksin pärjää.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut tulisi olla organisoituja rinnakkain kulkevia palveluja.
Leppävirta tarvitsee näiden palvelujen koordinoijan, joka kokoaa palveluiden tarjoajat yhteen.
Kolmannen sektorin palveluita ei voi myöskään ohittaa, vaan nämä palvelut tuovat julkisten palveluiden rinnalle oman tärkeän osansa.
Pidetään toisistamme huolta. Oikeus hyvään elämään kuuluu kaikille.