Jos kuntaa ja sen palveluja halutaan kehittää tulisi kuunnella työntekijöitä, he ovat ammattilaisia kertomaan faktat omasta työstään.
Peruspalveluiden suhteen on pysyttävä samalla linjalla kuin kunnassamme on toimittu tähänkin saakka. Kunnan omat, työhönsä motivoituneet työntekijät, antavat asiakkaille turvallisen ja viihtyisän olon palvelujen äärellä.
Palveluista ei ole varaa luopua enää yhtään, julkisen liikenteen huonouden vuoksi jo kirkonkylänkin palveluihin pääsy on monelle haasteellista.
Kunnan tulee huolehtia työntekijöistään, on huomioitava kuntoutuksen tärkeys motivaation, sairaslomien ja työssäjaksamisen kannalta. On toimittava ennalta ehkäisevästi.
Kiinteistöistä on pidettävä huolta, niin palvelun saajalla kuin työntekijöilläkin on oikeus terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön.
Luontopalveluita tulee kehittää, Ukonniemi olisi helposti järjestettävissä niin paikallisten kuin vieraidenkin retkeilykohteeksi. Vähän vain opasteita ja turvallinen nuotiopaikka.