Suomalaiset ovat perinteisesti metsäkansaa. Osaamme liikkua metsissä. Ajattelemme, että meillä metsiä riittää.
Ihan näin ei enää ole. Valtaosa Suomen metsistä on talousmetsää, hakattuja aukeita ja tulevia hakkuita varten kasvatettua taimikoita. Niissä liikkuminen ei enää ole helppoa, polut ovat kadonneet, eikä marjamaitakaan löydy kuten ennen. Suomen etelä- ja keskiosissa vanhaa, monimuotoista metsää on enää rajallisesti ja sirpaleisesti jäljellä. Vanhojen puiden ja lahopuun vähetessä kasvi- ja eläinlajisto on yksipuolistunut ja osa tavallisimmistakin lajeista on uhanalaistunut huolestuttavasti. Tämä koskee valitettavasti myös Leppävirtaa.
Leppävirran kunta on viime vuosina suosinut ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja mm. rakentamisessa ja energiaratkaisuissa. Tämänhetkinen kuntastrategia painottaa luontomatkailua ja se nähdään tärkeäksi myös tulevaisuudessa. Tulevan valtuustokauden strategiaan pitää mielestämme vielä vahvemmin saada ilmasto- ja luonnonsuojelullinen näkökulma: metsien suojelu on osa tätä. Se on myös keino viestiä kunnan vastuullisuudesta ja uskosta tulevaisuuteen.
Kunta suurena maanomistajana voi vaikuttaa alueensa metsien ja muiden luontokohteiden tilaan ja tulevaisuuteen. Kunta voi siirtyä avohakkuista kohti jatkuvaa kasvatukseen perustuvaa metsätaloutta, säästää ja suojella vielä olemassaolevia vanhoja metsiä ja ennallistaa suo- ja kosteikkoalueita. Myös yksityisiä maanomistajia voidaan auttaa esimerkiksi hakemaan valtion tukemiin suojeluohjelmiin. Leppävirran seurakunta näyttää tässä hyvää esimerkkiä esittämällä omia arvokkaita metsäalueitaan METSO-ohjelman suojelukohteiksi.
Monipuolinen ja elinvoimainen luonto on – paitsi itseisarvo – myös koko ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuuden edellytys. Erityisesti nyt korona-aikaan on huomattu, miten merkittävä terveyden, virkistyksen ja elämyksien lähde luonto on. Suojelullisten tavoitteiden ja luontomatkailun yhdistäminen vastuulliseen metsätalouteen vahvistaisi sitä uskottavuutta ja houkuttavuutta, jota parhaissa mielikuvissamme kotikuntaamme liitämme.