Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat
Vaikeista lähtökohdista laadittu talousarvio on juuri sellainen kuin voi odottaa: puristettu ja väännetty ja tiristetty niin moneen kertaan, että loppusumma on saatu toiveikkaan näköiseksi. Voidaan kysyä, onko järkevää tehdä budjetti, joka ei kestä yhtään yllätystä – aika varmaa on, että lisäbudjetteja käsitellään tässä salissa ensi vuonna.
Erityisesti perusturvan toiminnoissa olisi yllättävämpää, jos mitään yllätyksiä ei tulisi. Vaikka talouden kohenemista jossain päin ennustellaankin, se ei meille saakka ihan äkkiä yllä. Ja vaikeat ajat koettelevat erityisesti sairaita, väsyneitä, elämän ja työelämän kaltoin kohtelemia ihmisiä ja perheitä. Vaikeiden aikojen loppusummaa luetaan perusturvan tilinpäätöksestä ensi vuonna ja tulevina vuosina.
Talousarvio on kokonaisuudessaan hyvä suoritus tekijöiltään, mutta sisältää monta epämieluisaa yksityiskohtaa. Talouden tasapainottamistyöryhmissä puhuttiin painokkaasti ongelmien, sairauksien ja samalla myös kulujen ennaltaehkäisystä; nyt joudutaan tekemään hätäratkaisuja, jotka saattavat kääntyä tappioksi.
Avustusten leikkaaminen järjestöiltä ja vapaaehtoistoimijoilta vähentää toimintaa sieltä, mistä kuntalaiset ovat saaneet matalan kynnyksen palveluita – juurihan meillä on huudettu kolmatta sektoria apuun, kun yhteiskunta ei kaikkialle ennätä.
Laitospaikkojen lakkauttaminen on valtakunnallinen – ja varmasti pääsääntöisesti oikea suunta – mutta yhtälö ei toimi, jos vuoteita vähennetään samaan aikaan erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa, vammais- ja vanhuspalveluissa, mutta millään puolella ei lisätä avohoidon palveluita. Oikeaan suuntaan on menty lastensuojelussa, jossa on määrätietoisesti maakunnallisella yhteistyöllä kehitetty sijaisperheiden rekrytointia ja tukea – ja sen turvin pystytty vähentämään laitossijoituksia. Se työ näkyy nyt perusturvan talousarviossa säästönä.
Näin tulee jatkossakin taloutta tasapainottaa: panostetaan ongelmien ja sairauksien ennaltaehkäisyyn, avohuoltoon ja –hoitoon, toimivaan yhteistyöhön yli hallintokuntarajojen – esimerkiksi koulutoimen ja sosiaalitoimen välillä – sekä tehdään rohkeita panostuksia ajoissa, jotta säästytään suurilta tappioilta myöhemmin. Kaikki tietävät että tulipalon estäminen on verrattomasti edullisempaa kuin tulipalon sammuttaminen, mutta rohkeus ratkaisuihin puuttuu: on turvallisempaa tuijottaa vain vuoden budjettia kerrallaan ja nirhata vähän sieltä ja täältä, ja selviytyä taas vähän eteenpäin.
Kunnan menoista yli puolet tulee palveluiden ostoista ulkopuolelta, pääasiassa siis erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon menoista. Niiden kustannusten kasvu ei ole enää kunnan omissa hyppysissä, olemme antaneet ne muiden käsiin. Kun ulkoistettujen palveluiden menot kasvavat, joudumme karsimaan ja kutistamaan omaa palvelutuotantoamme – joudumme kierteeseen, jossa hyvinvoinnin ylläpitämiseen varatut rahat vähenevät ja sitä myötä tarvitaan entistä enemmän rahaa korjaavaan työhön.
Viime kädessä kunnan talous seisoo ja kaatuu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen mukana. Nyt olisi korkea aika löytää tahto rakentaa toimiva, riittävän yhtenäinen palvelujärjestelmä, jossa vakavat sairaudet on varaa hoitaa, koska ne havaitaan ja hoidetaan ajoissa, jossa ongelmat eivät kasaudu, koska perheitä autetaan ajoissa. Kunta jossa voidaan alun alkaenkin niin hyvin, että voimavarat riittävät terveyden- ja sairaanhoitoon.
Edellä puhutun perusteella puutun talousarvioon rahallisesti pienen, mutta vaikutuksiltaan suuren toiminnan osalta:
Kansalaisopiston tuntimäärää on leikattu kohtuuttomasti, yli 1000 tuntia, mikä on jopa enemmän kuin sen 10% mikä on vähennetty harkinnanvaraisista avustuksista. Esitän, että talousarvioon palautetaan puolet leikatusta tuntimäärästä ja nostetaan ensi vuoden kansalaisopiston tuntien lukumäärä 6500 tuntiin.
Taloudellinen vaikutus jää enintään muutamien tuhansien euron tasolle, eikä se muuta talousarvion loppusummaa merkittävästi. Sen sijaan tuntimäärän vähentäminen vaikuttaa tulevaisuudessa valtionosuuksia pienentävästi, mikä johtaa kierteeseen jossa tuntihinta kasvaa ja osallistumismaksut kohoavat entisestään.
Kansalaisopiston liikunnan ja tanssin ryhmät ylläpitävät aikuisten ja ikääntyvien kuntalaisten terveyttä, puhumattakaan muun kurssitarjonnan mielenterveyttä ja –virkeyttä ylläpitävästä vaikutuksesta. Tuntimäärän niukentaminen kolahtaa todennäköisimmin ensin pitäjien pieniin ryhmiin. Kylillä tiedetään hyvin, että kirjastoauton lisäksi kansalaisopisto on niitä viimeisiä kunnan palveluita joita on enää jäljellä.
Kansalaisopisto on kunnan merkittävin kulttuurintuottaja ja omaehtoisen taiteen mesenaatti: meillä ei olisi tanssia, kuorolaulua ja torvisoittoa tilanteeseen kuin tilanteeseen tarjolla ilman opiston suojissa toimivia esiintyviä ryhmiä.
Meillä vielä osataan perinteisiä käden taitoja: kutoa ja kehrätä, neuloa ja nyplätä, kaivertaa puuta ja rakentaa veneitä. Ei osata kauaa, jolle joku opeta. Perinteiset suomalaiset taidot ja leppävirtainen perinne ei säily itsestään, vaan vaativat siirtämistä osaajilta eteenpäin.
Mikä muu toimija tässä maassa pystyy yhtä nopeasti tuomaan uusia tietoja tai taitoja kaikenikäisen väestön tietoon: kuka opettaa kieliä aikuisille tai tietotekniikkaa ikääntyville?
Hyvät valtuutetut, toivon ettei nyt lyhytnäköisesti lähdetä purkamaan yhtä Pohjoismaisten hienointa keksintöä: kaikille avointa vapaata sivistystyötä. Kulttuuri ja sivistys ovat ne, jotka saavat ihmiset viihtymään ja pysymään kunnassamme. Niiden perään kysyvät myös tänne muuttavat.
Jos meillä on vain niukin naukin lakisääteiset palvelut, jos luovumme kulttuurista ja sivistyksestä, meillä ei ole enää sitä Leppävirtaa, jonka puolesta täällä kynsin ja hampain ollaan valmiita taistelemaan.
Kiitos!