Kuntavaalikautta on nyt takana kolme vuotta. Vuodet eivät ole olleet taloudellisesti helppoja, eikä ikäviltäkään päätöksiltä ole vältytty. Samaan aikaan on kuitenkin tehty kehittämistyötä ja olemme olleet vasemmistoliiton valtuusto- ja lautakuntaryhmänä siinä aktiivisia.
Valtuustokauden alussa linjasimme omaksi tavoitteeksemme lapsi- ja perheystävällisen Leppävirran rakentamisen. Vasemmiston aloitteesta kunta onkin linjannut päästrategiassaan, että olemme ”lapsiystävällinen kunta, jossa on hyvät sivistyspalvelut”. Olemme saaneet myös läpi aloitteemme 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Aloitteestamme kunta on hakenut ja päässyt mukaan Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin, jossa sitoudutaan pitkäjänteiseen kehittämistyöhön lasten parhaaksi.
Aiemmin ideoimamme kesätyötakuu ysiluokan päättäneille on osoittautunut toimivaksi, ja sen kehittämistä on jatkettu. Lähiruuan käytöstä kunnan ateriapalveluissa olemme tehneet aloitteita ja pitäneet ääntä yli kymmenen vuotta: nyt se on kirjattu kunnan strategiseksi tavoitteeksi. Lisäksi olemme kaikissa keskusteluissa vaatineet vuoropuhelun ja kuntalaisten osallisuuden lisäämistä ja kylien kehittämistä niiden omista vahvuuksista käsin. Pienenä ryhmänä olemme saaneet hyvin äänemme kuuluviin kunnan kehittämistyössä.
Tulevat tavoitteemme liittyvät kuntalaisten arkeen ja peruspalveluihin sekä kunnan työntekijöiden työn arvostukseen. Jo tämän kevään isoja kysymyksiä ovat uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen rakentaminen sekä asumis- ja kotipalveluiden järjestäminen. Ikääntyvän väestön palveluista huolehtiminen on meille arvokysymys. Kuntavaalien lähestyessä pohdimme tavoitteitamme yhdessä ehdokkaiden ja kuntalaisten kanssa. Toivomme löytävämme jatkossakin yhteisiä päämääriä yli puoluerajojen.
Vasemmiston ehdokkaat irtisanoutuvat kaikesta väkivallasta, vihapuheesta ja rasismista ehdokkaaksi asettuessaan. Sillä linjalla teemme työtä hyvinvoivan, kaikille turvallisen Leppävirran puolesta tulevaisuudessakin. Haluamme, että kotikuntaamme on monenlaisten ihmisten hyvä tulla.
Kaisa Korhonen, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja, kunnanhallituksen 2. varapj