Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat, hyvä yleisö
Pikkujoulupakettina postilaatikkoon tuli jälleen jokavuotinen tuhti lukupaketti. Tämä talousarviokirja on vähin erin parantunut selkeydessä ja luettavuudessa näiden parinkymmenen vuoden aikana, kun olen niitä seurannut. Kiitokset teille talousarviosta vastaaville viranhaltijoille.
Tavoitteenasettelu ja mittareiden kuvaaminen on jo monin paikoin ihan mallikasta ja tulosten saavuttamista voitaneen arvioida entistä paremmin. Positiivista on myös, että nyt tästä kirjasta pääsee helpommin eroon: ei enää hankalia muovikuoria, joten kirjan voi kierrättää paperinkeräykseen.
Mutta muodosta sisältöön. Meillä on meneillään valtavat ja välttämättömät investoinnit, joiden vaikutukset tuntuvat tulevina vuosina kunnan ja kuntalaisten kukkarossa. Viime keväänä hyväksyttiin jälleen talouden tasapainottamisohjelma. Hiljattain päädyttiin nostamaan veroprosenttia kattamaan tulevien vuosien kuluja. Luulisi, että nyt on tarkan talouden paikka. Luulisi, että vastuu kuntalaisia kohtaan painaisi nyt raskaana.
Silti näyttää, että liikuntapaikkainvestointeja säästöt eivät koske. Jalkapallokenttään ja ampumahiihtorataan meillä voidaan sijoittaa satoja tuhansia, ikään kuin urheiluun ei olisi jo meillä hulppeita summia sijoitettu. Ja välttämättömiä panostuksia Vokkolan alueen ylläpitoon on tulossa jatkossakin. Pakko sanoa, että kulttuuri-ihmistä kummastuttaa, miten urheilussa eivät sadat tonnit tunnu missään, mutta parin kymppitonnin vuoksi piti tehdä valtava myllerrys kansalaisopistossa. Suhteeton on se poru, joka taideopetuksen kustannuksista on syntynyt verrattuna näihin urheilijoiden tarvitsemiin euromääriin.
Kumpikin liikuntapaikkahanke on tullut kuntalaisaloitteena päätöksentekoon, toinen hotelliyrittäjiltä, toinen urheiluseuroilta. Päättäjänä toivoisi enemmän puolueetonta valmistelua hankkeiden tarpeellisuudesta kunnan näkökulmasta, kuntalaisten näkökulmasta, liikuntapalveluiden kokonaisuuden näkökulmasta. Tehdäänkö investointeja bisnekselle ja kilpaurheilulle vai tavan kuntalaisille, koululaisille, kuntoliikkujille? Onko heiltä kysytty, mitä he tarvitsevat?
Avoimia kysymyksiä ja ristiriitaisia vastauksia riittää: voiko kumirouhekentällä pelata muuta kuin jalkapalloa? (viimeisen tiedon mukaan voi – rouhekenttiä on erilaisia, joten toivottavasti tämä huomioidaan rakennusvaiheessa) Onko autonrenkaista kierrätetyn kumirouheen terveysvaikutuksista tietoa? (Epäilyksiä ja tutkimuksia haitallisuudesta on olemassa) Voiko kentän jäädyttää talvella luistelua varten? (Viimeisen tiedon mukaan voi) Kuinka monta ampumahiihdon harrastajaa meillä loppujen lopuksi onkaan, joille rata rakennetaan? (Kuulemma 15) Millaisia kustannuksia ampumahiihtoradan ylläpito tuo kunnalle jatkossa? Miksei ampumahiihtorataa rakenneta Riikinnevalle muiden ampumaratojen yhteyteen? Onko yleensäkään tarpeellista ja realistista rakentaa kilparataa näin lähelle Heinjoen ampuma- ja moottoriurheilukeskusta, jossa on jo 8-paikkainen maailmancup-tasoinen ampumapaikka, ja johon Kuopio investoi parhaillaan?
Valmistelua kehutaan hyväksi, mutta kyllä se minusta näyttää melko yksipuoliselta ja päätökseen nämä asiat tuodaan hätäisesti. Jatkossa on selvitettävä työnjako ja yhteistyö eri hallintokuntien välillä sekä päätöksentekoprosessi eri asiantuntijalautakuntien kautta niin, ettei keskeneräisiä kysymyksiä tarvitse enää valtuustovaiheessa pallotella.
Hyvät viranhaltijat ja valtuustokollegat. Jos herraseuroissa on päätetty rakentaa, niin silloin tietenkin rakennetaan. Valtuustolle jäänee taas siunailijan rooli. Mutta älkää nyt siiten heti ensi vuonna tuoko päätettäväksi talouden tasapainottamisohjelmaa ja säästökuuria. Katsokaa nyt, että kansalaisopiston tuntimäärät ja eurot riittävät myös kuntalaisten kulttuuriharrastuksiin, ja että lapset ja nuoret pääsevät myös kaipaamiensa taideharrastusten pariin.
Muutoin talousarvio näyttää tilanteeseen hyvin suhteutetulta. Yhtenä huomion kohteena kautta linjan on sairauspoissaolojen vähentäminen; joissain yksiköissä varsin tavoitteellisestikin. Syytä onkin kiinnittää huomiota työntekijöiden hyvinvointiin, sillä kunnan henkilöstöön ovat viimeaikaiset säästö- ja uudistuspaineet sattuneet monelta suunnalta. Samaan aikaan muutenkin matalia palkkoja on nipistetty lomarahaleikkauksin, työaikaa on pidennetty ja työterveyshuoltoa on heikennetty.
Muutenkin jo kuormitetut työntekijät joutuvat uusimaan jatkuvasti työtapoja, toimintakulttuuria, opetussuunnitelmia ja toimenkuvia organisaatiomuutosten ja ulkoistusten viidakoissa, opettelemaan uutta teknologiaa ja toimimaan myös uusien muutosten uhkien ja mahdollisuuksien keskellä. Kaikki tämä vaatii jaksamista, terveyttä, hyvää yhteistyötä ja ennen kaikkea hyvää johtamista.
Hyvä että edelleen jaksatte, kiitos siitä. Kiitos myös valtuustotovereille alkaneesta vaalikaudesta. Kyllä tässä vielä otetaan toisistamme mittaa ja opitaan toistemme tavoille. Toivottavasti pian alkavasta strategiaprosessista syntyy yhteinen, keskusteleva ja antoisa. – Hyvää joulunaikaa jokaiselle kuulijalle.