Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat
sanon vain muutaman sanan viime vuodesta, sillä mennyt on mennyttä. Karut luvut on kuultu, eikä niille jälkikäteen mitään voi. Talouden vaikeudet eivät ole itseaiheutettuja, vaan pääosin ulkoisten tekijöiden tulosta – meidän on tästä kuitenkin parhaamme mukaan selvittävä kohti tulevaisuutta.
Leppävirta on päättäväisesti ryhtynyt talouden tasapainotustyöhön ja meillä ymmärretään kautta linjan, että jotain on tehtävä. Toisaalta käytännössä kaikki Suomen kunnat ovat olleet talousvaikeuksissa jo viime vuonna, eikä tämän kevään kriisi paranna kenenkään tilannetta. Tässä tilanteessa kuntien on käännettävä katse valtion suuntaan.
Hallitus onkin luvannut kunnille erilaisia tukitoimia taloudellisten haasteiden voittamiseksi. Lasten ja nuorten hyvinvointiin, kasvatukseen ja koulutukseen on päätetty lisätalousarviossa sijoittaa lisää rahaa, resursseja lisätään myös perheiden sosiaalipalveluihin sekä ikääntyvien palveluihin.
Kaiken kaikkiaan hallitus tukee kuntien ja sairaanhoitopiirien toimintaa ylimääräisellä 1,4 miljardilla eurolla. Linjaus on oikea: toimivat peruspalvelut on oikea tapa lisätä jokaisen kansalaisen hyvinvointia. Uusi linjaus sote-uudistukseksi on myös napakka esitys ja sen mukaan vastuu perusterveyshuollosta siirtyy vuonna 2023 kuntien harteilta. Se lupaa helpotusta jatkossa kutien taloudenhallintaan – meilläkin merkittävin ennakoimattomuus tulee juuri perusterveydenhuollon Kysterin ja erikoissairaanhoidon KYSin kustannuksista.
Tarkkaa taloudenpitoa on jatkettava kunnissa, myös Leppävirralla. Vasemmiston valtuustoryhmä painottaa oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta tässä työssä: vaikeat ajat lisäävät hyvinvointieroja entisestään ja silloin julkisen talouden tehtävä on tasata näitä eroja kaikin keinoin. Etusijalla on oltava hauraimmista ihmisryhmistä huolehtimisen.
Tämän kevään kriisi on ajanut vaikeisiin taloudellisiin tilanteisiin erityisesti yksinhuoltajat ja omaishoitajat, lomautetut ja työttömät sekä runsaan joukon pätkätyöläisiä, itsensätyöllistäjiä, pienyrittäjiä ja taide- ja kulttuurialan työläisiä. Myös ikäihmisten ja sairaiden yksinäisyys ja terveydelliset ongelmat, perheiden sosiaaliset ongelmat ja parisuhdeongelmat ja lähisuhdeväkivalta ovat lisääntyneet. Kouluissa ja oppilaitoksissa on huolehdittava erityisesti niistä, joiden oppimisessa on kevään aikana ollut ongelmia.
Talouden tasapainottamista ei voi tehdä niukentamalla resursseja näiden ihmisten palveluita tai tinkimällä sosiaali- ja terveyspalveluista tai kasvatuksen ja koulutuksen tehtävistä. Valtion lisätalousarvion rahoitus on suunnattava juuri näihin palveluihin.
Talouden tasapainottamistyössä Vasemmiston valtuustoryhmä painottaa edelleen kuntalaisten aitoa kuulemista ja innovatiivista ja innostavaa yhteistyötä kyläyhdistysten ja muiden järjestöjen kanssa sekä solidaarisuutta haavoittuvimpia ihmisryhmä kohtaan silloin kun päätöksiä tehdään.
Viime vuoden talousluvut eivät ole omaa syytämme, eikä varsinkaan kunnan henkilöstöä voi moittia lopputuloksista. Jokainen työnsä tehnyt kunnan työntekijä on ollut paikallaan kuntalaisten parhaaksi ja ansaitsee siitä kiitoksen. Kiitos myös viranhaltijoille vastuullisesta työstä ja tilinpäätöksen kelvollisesta esittämisestä.