Perusturvalautakunta hylkäsi aloitteemme ja päätti viime viikolla, ettei Leppävirralla varata ensi vuodelle rahaa maksuttoman päivähoidon järjestämiseksi 3-5 -vuotiaille. Lautakunta toteaa, että maksuttomuus toisi kaikki tai lähes kaikki näiden ikäluokkien lapset varhaiskasvatuksen piiriin ja että kustannukset kasvaisivat.
Aivan oikein. Valtakunnallisesti juuri osallistumisen lisäämistä pidetään tärkeänä ja maksuttomuus keinona on noussut esiin. Nimenomaan 3-5 -vuotiaiden katsotaan hyötyvän lähes aina osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Tietenkin maksuttomuus tuo kunnalle kustannuksia, mutta ainahan investoinnit maksavat. Varhaiskasvatus on koulutusjärjestelmämme vaikuttavin osa, ja siksi sijoitus tulevaisuuteen.
Varhaiskasvatus ei ole lasten säilömistä siksi aikaa kun vanhemmat ovat töissä. Se on osa elinikäistä oppimista ja alku opinpolulla kohti hyvää, tasapainoista elämää. Se lisää sosiaalisia valmiuksia sekä oppimis- ja kouluvalmiuksia. Päiväkotien osaava henkilökunta kykenee havaitsemaan ajoissa mahdollisia kehityksen tai oppimisen pulmia ja niihin voidaan puuttua ajoissa. Varhaiskasvatuksella pystytään tehokkaimmin estämään syrjäytymistä ja eriarvoistumista.
Mieleen tulee takauma lähes 20 vuoden takaa, kun aktiiviset opettajat toivat koululautakunnalle ehdotuksen esiopetuksen kokeilemisesta kunnassa. Ajatus tyrmättiin silloin turhuutena. Esiopetus saatiin meille vasta lainsäädännön myötä – ja nyt se on meille itsestäänselvyys. Ajat muuttuvat, ja myös meidän pikkukuntien pitää olla ajassa mukana.
Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa piakkoin haun 5-vuotiaiden varhaiskasvatuksen maksuttomuuskokeiluun ja siihen on varattu valtion rahoitusta. Mielestäni Leppävirran pitää hakea ensimmäisten joukossa tähän kokeiluun mukaan.
Tehdään Leppävirrasta maakunnan lapsi- ja perhemyönteisin kunta. Asetetaan kunnianhimoiset tavoitteet ja käydään rohkeasti niitä kohti. Varhaiskasvatus on yksi tärkeimmistä lapsiperheiden palveluista, joten aloitetaan vaikka siitä.